Pystymme tarjoamaan

Tarvittaessa toimitamme vaikka vain yhden järjestyksenvalvojan. Toisaalta käytettävissämme on maan suurimpiin kuuluva noin 400 hengen reservi. Ja jos sekään ei riitä, rekrytoimme halutessanne yhteistyötahojemme kautta sopivan määrän lisää.

Meiltä löytyy järjestyksenvalvojia moniin tehtäviin alkaen narikkatehtävistä ja päättyen vaativiin toiminta/hälytysryhmätehtäviin. Laajan sisäisen koulutuksen ansiosta pystymme rakentamaan juuri sellaisen ryhmän, jonka toimeksiantaja tarvitsee.

Useimmiten toimitamme järjestyksenvalvojia Varsinais-Suomen alueen yleisötilaisuuksiin. Toimitamme kuitenkin henkilökuntaa tarvittaessa koko maahan, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla olemme vuosittain keskimäärin 20 tapahtumassa.

Henkilöstömme on käytettävissä myös liikenteenohjaus-, roudaus- ja rakennus/purkutehtäviin, joten saat vaikkapa aidat pystyyn juuri sinne ja siten kuin ne turvallisuuden toimivuuden kannalta pitääkin saada.